Älykäs automaatio mahdollistaa ihmisten siirtymisen tuottavampiin työtehtäviin
Tekoäly ja älykäs automaatio ovat pysyneet viime vuodet tiukasti bisnesjohtajien huulilla. Joulukuun alussa järjestetyn Business Data Forumin lavalla tekoälyn mahdollisuuksista keskustelivat Elinarin teknologiajohtaja Ari Juntunen ja Telia Suomen Head of Data and Analytics Business Tapio Levä.
Paneelia juonsi Sofigaten Jani Rahja, joka alkuun tiedusteli syväoppivan tekoälyn määritelmää.
– Syväoppiva tekoälymalli opetetaan ymmärtämään ihmisen käyttämää kieltä samalla tavalla kuin ihminen sen ymmärtää. Sen avulla ihminen voidaan korvata prosessista, mutta päätöksentekoa ja datan tulkintaa tehdään silti samalla tavalla, Juntunen kertoi.
Levän mukaan tekoäly sopii erinomaisesti suorittamaan sellaisia tehtäviä, joita ihminen ei pidä mielekkäänä.
– Ihminen siirtyy tekemään enemmän lisäarvoa tuottavaa työtä. Hyvänä esimerkkinä on tekoälypohjainen ostolaskujen tiliöinti, jossa vain vaikeiden tapausten käsittely jää ihmisten tehtäväksi, hän sanoi.
Huomioi työntekijät
Prosessien automatisointi vaatii aina hyvää muutosjohtamista. Levä arveli, että työntekijöiden huomioiminen on yksi keskeisimmistä muutosprojektin onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä.
– Työntekijät voivat pelätä sitä, että oma työnkuva muuttuu, mutta osa voi ajatella muutosta myös positiivisena. Kaikille pitää pystyä osoittamaan, että he pääsevät tekemään korvaavia töitä, hän sanoi.
Juntusen mielestä bulkkityön korvaaminen tekoälyllä kannattaa, sillä ihminen ei ikinä saavuta samanlaista virheettömyyttä kuin laadukkaalla datalla koulutettu tekoälymalli. Jos tekoäly sattuukin tekemään virheen, toistuu se systemaattisesti ja on siksi helppo huomata toisin kuin ihmisen satunnaisesti tekemät kömmähdykset.
– Aiemmin sanottiin, että bulkkityötä ei kannata tehdä länsimaissa. Mutta minä sanon, että ihmisen ei kannata tehdä bulkkityötä missään päin maailmaa, Juntunen täräytti.
Lue lisää
Lue koko juttu ite wikin sivuilta täältä!
Artikkelin on kirjoittanut ite wikin toimittaja Johannes Puro.
—
Kiinnostuitko?
Ota yhteyttä asiantuntijoihimme ja selvitä, mitä hyötyjä älykäs automaatio voisi teidän yrityksellenne tuottaa!
Ari Juntunen
Chief Technology Officer (CTO)
+358 40 524 4482