Olen Taija Weckström ja toimin tiiminvetäjänä Elinarissa. Minulle sydäntä lähellä on hyvinvointi niin työssä kuin vapaa-ajalla. Hyppää mukaan ja kurkista mitä työpäivääni tyypillisesti kuuluu. Lopuksi jaan vinkkini hyvinvoinnin ylläpitämiseen.

Katsaus työpäivääni

Herätyskelloni soi joka arkiaamu klo 6:40 ja torkutan yhden kerran. Toimistolle suuntaan kahdeksaksi. Hyvällä ilmalla pyöräilen mielelläni 3,5 kilometrin työmatkan vastapainoksi istuvalle työlle. Minulla olisi mahdollisuus työskennellä täysin etänäkin, mutta mieluummin lähden toimistolle, jossa pääsen näkemään työkavereita.

Nyt korona-aikana tietysti monet tekevät etätöitä, mutta aina joku löytyy kahvittelukaveriksi. Työkavereiden kanssa on mukava puida esimerkiksi päivän lehden pohjalta akuutteja asioita ja yleisöosaston tekstareita. Henkilökohtaisia kuulumisiakin käymme läpi. Nämä ovat tärkeitä hetkiä yhteenkuuluvuuden tunteelle, ja usein saa myös hyviä vinkkejä elämän eri tilanteisiin. Lapset ja perhe-elämä ovat juttuhetkien kestoaihe.

Heti aamulla tarkistan sähköpostin, Teamsin ja LinkedInin. Katson myös kalenterista, onko päivälle palavereita ja tämän pohjalta suunnittelen päivän kulkua. Työni on hyvin itseohjautuvaa. Vaikka toimin tiiminvetäjänä ja lähiesimiehenä, osallistun myös ohjelmistokehityksen projekteihin. Jos työn alla ei jonain päivänä ole asiakasprojektin tehtäviä, löytyy aina tekemistä yrityksen sisäisissä kehitystehtävissä tai itseopiskelun merkeissä. Päiväni sisältävät myös tiiminvetäjän rutiinitehtäviä; tiimiläisten tehtävien resursointia sekä raportointia. Lisäksi työni käsittää vaihtelevia HR:n tehtäviä.

Hyvinvointi on tärkeä osa arkea
Iän myötä omaan hyvinvointiin joutuu kiinnittämään enemmän huomiota. Ruokavalio, liikunta ja lepo ovat kolme peruspalikkaa, joiden keskinäiseen tasapainoon on panostettava sekä töissä että vapaa-ajalla.

Olen kuulunut jo reilut pari vuotta Elinarin työhyvinvointiryhmään. Ryhmässä on edustettuna yrityksemme jokainen tiimi, ja tiimin jäsenet työskentelevät kukin organisaation eri rooleissa. Tämä edesauttaa työhyvinvoinnin huomioimista läpi organisaation eri rakenteiden. Ryhmän tehtäviin kuuluu vuosittainen työhyvinvointikysely työntekijöille, sekä kyselyn tulosten pohjalta tehtävät toimenpide-ehdotukset ja näiden organisointi. Lisäksi mm. virkistystapahtumien järjestäminen, hyvinvointiteemat ja niistä tiedottaminen ovat ryhmän heiniä.

Ryhmän vastuulla on myös seurata, että tarvittavat henkilöstöhallinnon dokumentit tehdään ja pidetään ajan tasalla. Näistä voisin mainita yhtenä tärkeänä esimerkkinä varhaisen välittämisen mallin, joka antaa toimintaohjeita muun muassa esimiehelle työpaikan haastaviin tilanteisiin. Mallissa käydään myös läpi varhainen puuttuminen, miksi niin toimitaan ja mitä hyötyjä tällä saavutetaan. Esimiesten tärkeimpänä tehtävänä on pitää tiimiläisistä huolta, ja omalta osaltaan rakentaa ja ylläpitää työkykyä tukevaa ilmapiiriä.

Vinkit hyvinvoinnin ylläpitämiseen

  • Tärkein hyvinvointityö, jonka voit itsellesi tehdä on nukkua riittävästi.
  • Kuuntele kehoasi: tarvitseeko se tänään liikuntaa vai lepoa. Ole armollinen kehosi viesteille.
  • Pidä mikrotaukoja: katso ikkunasta ulos, nouse hakemaan lasi vettä, keskitä huomio muutamaksi minuutiksi täysin muualle kuin työn alla olevaan tehtävään.
  • Salli kaikki tunteet. Tunteet tulevat ja menevät, joskus niitä voi jopa pelästyä, mutta tunteiden huomioiminen ja niiden juurisyiden tunnistaminen opettaa itsetuntemusta.
  • Kirjavinkki: Eeva Kolu – Korkeintaan vähän väsynyt. Kirja huomioi terävästi 2000-luvun burnoutkulttuuria, riittämättömyyttä ja kuinka olla tarpeeksi maailmassa, jossa mikään ei riitä.