Kukaan ei varmasti kiistä, jos toteaa kuluneen vuoden olleen poikkeuksellinen. Nopeasti muuttunut tilanne on luonut uuden tyyppisiä haasteita. ICT alalla, jolla myös Elinar toimii, on suhteellisen helposti kyetty siirtymään toimistoista koteihin etätöihin. Kotona työskentelyssä on kuitenkin tullut vastaan työergonimisia haasteita niin fyysisesti pienellä läppärillä työskentelystä keittiön pöydän ääressä kuin työ- ja vapaa-ajan sovitteluissa. Pienten lasten perheissä oman mausteensa on tuonut etäopiskelevat lapset välitunteineen ja “koululounaineen”.
Virtuaaliset kokouspalvelut ovat olleet liike-elämän käytettävissä kolmattakymmentä vuotta, mobiilipuhelinkin jo viidettäkymmenettä vuotta ja itse puhelinkin yli sata vuotta. Näiden käyttö on kuitenkin kasvanut räjähdysmäisesti nyt pandemian aikana. Niin työelämässä kuin harrastus- ja vapaa-ajantoiminnassa moni on aiemmin vakaasti luottanut vain henkilökohtaisiin tapaamisiin. Nyt toimivaksi vaihtoehdoksi on käytännössä tullut virtuaalisten palveluiden käyttäminen tai asioiden jättäminen käsittelemättä, joka sinänsä ei enää ole hyväksyttävä vaihtoehto. Samalla työhyvinvoinnin merkitys on saanut uusia muotoja. Virtuaalimaailmassa, neljän seinän sisällä työskentely ilman fyysisiä sosiaalisia kontakteja on psyykkisesti kuormittavaa. Monella on voinut tulla seuraava kysymys mieleen: Erkaudunko minä työyhteisöstäni? Ei siis voi liioin korostaa henkilökohtaista-, kollegoiden–, esimiesten sekä koko työyhteisön vastuuta työhyvinvoinnin ylläpitämiseksi.
Tuleva vuosi 2021 ennakoi mielenkiintoisia tapahtumia. Olemme toteuttaneet tuloksellisia ElinarAI:n PoC projekteja asiakkaiden kanssa ja näistä muutama on menossa tuotannolliseen käyttöön heti alkuvuodesta. EU:n vaatimukset henkilötietojen käsittelyn osalta asetti tiukennuksia usean valtion lainsäädäntöön vajaa kaksi vuotta sitten ja seurauksena on viime aikoina jaettu yrityksille rikeseuraamuksia. Samalla kysyntä on herännyt kumppanimme Aigine:n jälleenmyymää GDPR ratkaisuamme kohtaan.
Koronasta huolimatta kuluvan syksyn aikana olemme saaneet uusia kansainvälisiä datan migrointiprojekteja, jotka jatkuvat ensivuoden puolelle. Samoin IBM:n sisällönhallintaratkaisujen toimitusprojekteina tulee erikoisia kohteita toimitettaviksi. Pandemiasta alan liiketoimintaan aiheutunut turbulenssi näyttäisi vaimenevan ja uudessa normaalitilassa opitaan toimimaan. Toivottavaa tietenkin on, että negatiiviset vaikutukset eivät tästä enää pahenisi ja uusista mahdollisuuksista saadaan ponnahduslautaa tulevaan.
Vaikka Elinar:ssa henkilökunta tekee nyt pääosin töitä etänä ja “vierailevat” toimistossa satunnaisesti, on toimistoomme luotu joulutunnelmaa koristein ja valoin. Yhteistä pikkujoulujuhlaa emme viettäneet, mutta ennen joulua järjestämme glögitilaisuuden, johon voi osallistua joko toimistomme kahvitilassa tai virtuaalisen kokouspalvelun kautta kotitoimistolta. Lisäksi olemme muistaneet henkilökuntaamme pienellä joulutervehdyksellä.
Itse vietän joulun aikaa kotona läheisteni kanssa rauhoittumalla ja muistelemalla tapahtumarikasta vuotta. Toivotan Elinar:n ja omasta puolestani kaikille asiakkaille, kumppaneille sekä henkilökunnalle rauhallista joulun aikaa ja onnekasta uutta vuotta 2021!
-Mikko Hörkkö, CEO