Henkilökuntahaastattelussa Petri Sysilahti, Elinarin Solution Architect

Petri Sysilahti on Elinarin pitkäaikaisin työntekijä. Haastatteluun saavuttuaan hän istahtaa rauhallisena pöydän ääreen aamukahvin kanssa, vaikka monta projektia olisi kesken ja työpuhelimeen puskee viestejä. Tultuaan taloon yli 20 vuotta sitten, mies on sittemmin saanut paljon vastuuta ja nähnyt yrityksen monet vaiheet. Tahdon kuulla häneltä, kuinka Elinar on onnistunut vuosi toisensa jälkeen sitouttamaan alan huippuosaajat Poriin.

Henkilökohtaista kasvua firman mukana

Petri oli opiskelemassa Satakunnan Ammattikorkeakoulussa (SAMK) tietotekniikkaa vuonna 1997, kun hän näki koulun ilmoitustaululla Elinarin työpaikkailmoituksen. Otettuaan yhteyttä yrityksen perustajiin Elina ja Ari Juntuseen, hänestä tuli Porin toimiston ensimmäinen palkkalainen – toiset työntekijät asuivat Turussa ja tekivät töitä etänä.

Petri on saanut kasvaa firman mukana nykyisiin tehtäviinsä arkkitehtina. ”Olen päässyt tekemään, näkemään ja kokemaan paljon, ja silti työtehtävissä riittää edelleen sopivasti haastetta”, hän taustoittaa. Vuosien varrella Elinar on tosiaan ehtinyt muuttua. Henkilöstön määrä on kasvanut muutamista koodareista kolmeenkymmeneen eri alan asiantuntijaan. Erikoistumisen myötä on puolestaan päästy tekemään kauppaa ympäri maailmaa.

“Työtehtävissäni riittää edelleen sopivasti haastetta.”

Käytännössä Petrin toimenkuvaan kuuluu kaksi puolta: ihmisten ja tekniikan parissa työskentelyä. ”Olen vahvasti läsnä asiakasrajapinnassa, sillä työnkuvaani sisältyy myyntiä, asiakastapaamisia ja tapahtumissa edustamista sekä Suomessa että ulkomailla”, hän luettelee. ”Ja toisaalta myös tekninen suunnittelu on merkittävässä roolissa: pyrin ohjaamaan laivaa oikeaan suuntaan ja päättämään, minkälaisia ratkaisuja käytämme. Siinä ohessa koodaan, suoritan ongelmanratkaisua ja palvelinasennuksia sekä kehitän tekoälyä tiimin kanssa”, Petri listaa esimerkkejä asioista, jotka täyttävät hänen päivänsä.

Staattisen päivätyön vastapainoksi hänen harrastuksistaan löytyy nippu extreme-urheilulajeja: purjelautailua, kiipeilyä, telemark-hiihtoa, maasto- ja alamäkipyöräilyä sekä rauhallisempaa sup-lautailua. ”Jos paikallaan istuminen toimistolla väsyttää, teen töitä jumppapallon päällä”, mies lisää nauraen.

Tekoälystä uutta liiketoimintaa

Petri on ollut mukana alusta saakka, kun Elinarissa alettiin kehittää omaa tekoälytuotetta. Kaikki alkoi ideoiden pallottelusta teknisen johtaja Ari Juntusen kanssa, ja nykyään tekoäly on jo merkittävä osa Elinarin liiketoimintaa useine asiakasprojekteineen. Koska ala oli aluksi kaikille yhtä uusi ja käytännön toteutustyö tapahtui pitkälti Arin pään ja läppärin välillä, Petri otti päävastuun prosessin hallinnoinnista. Hän kirjaa ylös tietoja ja toimintatapoja, jotta ohjeistukset olisivat jatkossa helposti ymmärrettävissä ja jaettavissa – tämä on oleellista etenkin perehdytyksissä.

Petri ja Ari ovat kiertäneet puhumassa Elinarin tekoälystä niin monissa tilaisuuksissa ympäri maailmaa, että heitä voisi kuvailla jopa yrityksen kasvoina. Petri naurahtaa mielikuvalle, mutta myöntää, että reissuja on kertynyt: ”Suomen lisäksi on tullut edustettua IBM:n tilaisuuksissa mm. Pohjoismaissa ja Yhdysvalloissa”, hän kertoo. Etenkin hyvinvoinnin ja terveyden alalla tekoälyllä on paljon annettavaa. Elinarin vahvuus on yhdistää tekoälyn oppimis- ja soveltamiskyky perinteisiin ratkaisuihin, ja tätä comboa voidaan hyödyntää minkä tahansa jäsentelemättömän sisällön analysointiin ja luokitteluun. ”Löydämme oleelliset asiat suurista datamääristä, oli kyseessä sitten vaikkapa tuhannet korvaushakemukset, lääkärinlausunnot tai muut sanelut”, Petri listaa.

Enemmän kuin työpaikka

Petri ei ole ensimmäinen haastateltava, joka kollegoistaan puhuessaan kutsuu heitä kavereiksi. Tiivis työporukka onkin yksi Elinarin suosion salaisuuksia ja selittää osaltaan sitä, miksi yrityksen henkilöstössä viihdytään niin hyvin. ”Työyhteisön lisäksi Elinarissa on parasta työn monipuolisuus, työtehtävien sopiva haastavuus ja vapaus tehdä asioita omaan luonteeseensa parhaiten sopivalla tavalla”, arkkitehti kuvailee.

Urakeskeistä työpaikkashoppailua ei Satakunnassa ole muutenkaan nähtävissä kuten pääkaupunkiseudulla, mutta Elinarin kohdalla siihen törmää vielä harvemmin. Työsuhteet ovat pitkiä, ja ne tarjoavat silti mahdollisuuden edetä urallaan talon sisällä. ”Molemminpuolinen luottamus työntekijän ja työnantajan välillä johtaa sitoutumiseen”, Petri pohtii.

Läheisten työkavereiden lisäksi Elinarilta löytyy myös Petrin vaimo. Asiakaspalveluvastaava Miia Sysilahti on hänkin ehtinyt työskennellä yrityksessä jo yli 10 vuotta. ”Tulemme samaa matkaa toimistolle ja pidämme noin yhden etäpäivän viikossa, tämä kuvio toimii meillä hyvin”, Petri kertoo kaksilapsisen perheen arjesta.

“Koen täällä tekemäni työn merkitykselliseksi.”

Pitkän uran Elinarilla jo tähän saakka tehnyt konkari ei osaisi enää kuvitella olevansa töissä missään muualla. ”Koen täällä tekemäni työn merkitykselliseksi – autamme osaltamme tekemään maailmasta parempaa paikkaa”, Petri valaisee motivaatiotaan. Häntä innostaa ylipäätään tietoisuus siitä, että Elinarilla tehdään hyödyllisiä asioita, jotka tuovat konkreettista lisäarvoa asiakkaille. ”Toivon, että jalostumme jatkossa vieläkin selkeämmin asiantuntijaorganisaatioksi, sillä sitä asiaosaamista täältä kyllä löytyy”, arkkitehti päättää.

Ota yhteyttä - Petri Sysilahti

Petri Sysilahti
Solution Architect
+358 40 510 2913
etunimi.sukunimi(at)elinar.com